Background
8.11.2021

Miten minusta tuli koi­ra­hoit­su

Kerron tarinani. Olipa kerran pieni tyttö joka rakasti eläimiä, varsinkin koiria.

Minun tarinani

Minulla ei ollut mahdollisuutta saada omia kotieläimiä lapsena. Silti rakastin eläimiä yli kaiken. Juoksin perhelomalla Ruotsin Kolmårdenin eläintarhassa pieniä kilejä silittämässä hullun kiilto silmissä. Otimme serkuilta maalla kesähoitoon kaninpoikasia. Paras kaikista koirista oli kummisetäni saksanpaimenkoira Naro. Makasin vanhan koiran seurana ruokapöydän alla tuntitolkulla. Jos mikään oli varmaa, oli se, että aikuisena hankin koiran. Ison koiran.

Vaikka nuorena haaveilin poliisin ammatista, päädyin lukion jälkeen opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistolle, suuntautumisena eläinfysiologia. Jokin yliopistomaailmassa ei kuitenkaan kiehtonut. Tein vuorotyötä samanaikaisesti Faunattaressa ja sain kuulla ammatista nimeltä pieneläinhoitaja. Sellainen ammatti, missä pääsisi erityisen läheiseen kosketukseen lemmikkieläimiin ja saisi aidosti joka päivä niitä hoitaa. Niinpä hakeuduin syksyllä 2005 Amieduun opiskelemaan pieneläinhoitajaksi. 

Nuorena aikuisena olin muuttanut pois kotoota ja ensimmäiset lemmikit olivat kääpiökanit Nasu ja Viivi ja niiden lisäksi myöhemmin kesyrotat Lipsi, Laku, Huppu ja Töpö.

Pienistä lemmikeistä kuitenkin aika jätti aivan liian pian. Kesällä 2006 suuri toiveeni toteutui ja hain kotiin ensimmäisen oman koirani, rhodesiankoira Milan (Mbwasimba Mwanga Jamila).  Mila oli iso, kaunis, ylväs ja erittäin viisas. Se jaksoi muistuttaa minua läpi elämänsä ettei minulla ole silmiä selässä ja ruokaa voi varastaa koska tahansa, mistä tahansa. Eikä Afrikan Tähteä kannata jättää lattialle 10 vuotta myöhemmin koiralle, jolle pentuna annettiin herkuilla täytettyjä maitotölkkejä revittäväksi. Mikä tahansa pahvipakkaus voi sisältää ruokaa. Mila eli 11-vuotiaaksi ja vei palan sydäntäni mennessään.

1636389948377_DSC_0364.jpg-me

Valmistuttuani pieneläinhoitajaksi kesällä 2007, vietimme mieheni kanssa seuraavan vuoden Hollannissa. Itärajalta haimme kotiin löytökoiran. Silloin nimeä Swiffer kantava nuori "ridgeblack" oli löytynyt ulkoa hortoilemasta yksinään eikä omistajaa löytynyt. Kaunis koira sai nimen Aida (Ayodele Ayda = ilo on tullut kotiin). Se oli uskollinen ystäväni, aina ilolla kaikessa mukana ja rakasti juoksemista yli kaiken. Aida kärsi jo nuorena olka- ja lonkkanivelrikosta joka aiheutti liikunnalliselle koiralle hoidoista huolimatta vuosien mittaan liikaa kipua. Aidan oli parempi päästä juoksemaan pilvien reunoille kesällä 2013.

1636381009389_DSC_1925x.jpg-me

Työskentelin pieneläinhoitajana (tutkintonimikkeen uudistus 2010 kli­nik­kae­läin­hoi­ta­jak­si) HauMaussa 2008-2019. Sieltä siirryin Mankkaalle Eläinklinikka Livetiin mistä matka jatkui  Evidensia Ur­hei­lu­koi­rakli­ni­kal­le syksyllä 2020. Alkuvuodesta 2021 jatkoin töitä Livetissä ja sitten  tutustuin Omaeläinsairaala Mevetin toimintaan elo-lokakuussa 2021. 

Toiminimen perustin jo 2010 haaveissa toimia jonkinlaisena lemmikkieläinalan moniosaajana. Harkitsin koi­ra­hie­ro­ja­kou­lu­tus­ta ja haaveilin koirahotellin pidosta. 11 vuotta myöhemmin olen kli­nik­kae­läin­hoi­ta­ja joka tarjoaa hoitotoimenpiteitä kotikäyntinä koiranomistajille. Lisämausteena tarjoan eläin­lää­kä­ria­se­mil­le hoitajan sijaisuuspalvelua.

Sileäkarvainen collie Nasu (Farnian Puddleglum) esiintyy kanssani yritykseni kuvissa. Nasu on kohta 3-vuotias iloinen veikko joka ölisee tyytyväisenä sohvalla emännän vieressä, tämän kirjoittaessa ensimmäistä kertaa blogia kotisivuilleen.

Yh­teys­tie­dot

Nina Kiuru

045 783 451 83

nina.kiuru@petworks.fi

Y-tunnus: 2342583-7

© Petworks. Kaikki oikeudet pidätetään.